SM suorittaa Taimilla graafisen alan opiskelun työharjoittelua. Hän opiskelee Tampereen ammattikorkeakoulussa Interaktiivisella medialinjalla. Linja on englanninkielinen.

-Kun asiat opettelee englannin kielellä, välillä on oikein mietittävä, miten joku alaan liittyvä asia sanotaan suomeksi, SM toteaa.

Lähdimmekin heti miettimään, mikä on esimerkiksi ”brändi” ihan suomenkielellä. SM on nimittäin tullut Taimiin kokoamaan yhdistykselle virallista brändiä: yhtenäistä lookia (eli graafista ilmettä), fontteja ja väritystä esimerkiksi.  - Ja siinäkin tuli jo monta uussanaa.

(Wikipedia sanoo: Brändi on tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt tai esimerkiksi markkinoinnin avulla luotu laaja, yleensä myönteinen, tunnettuus.)

Etäopiskelua ja etäharjoittelua

SM kertoo, että hän tekee Taimille mainosten ja julkaisujen grafiikkaa, joita yhdistys voi sitten tiedottamisessaan jatkossa käyttää. Harjoittelu kestää heinäkuun loppuun.

Kun harjoittelu tuli ajankohtaiseksi, hän ei oikein tiennyt minne kannattaisi hakeutua.

- Vastuuopettaja vinkkasi, että kannattaa katsoa myös yhdistyksiä ja säätiöitä. Taimi ry osui silmääni niitä selaillessani. Olen itse Lahdessa asuessani käyttänyt vastavanlaisia palveluita ja saanut niistä hyötyä. Tämä toiminta kiinnosti, SM kertoo.

Hän tekee paljon etänä.

- Olen tottunut työskentelemään etänä ja tarvitsemani välineetkin ovat kotona, hän kertoo ja jatkaa:

- Aloitin tämän opiskelun covidin aikana ja silloinhan kaikki oli etänä. Arvostan kyllä myös sitä, ettei ihan joka päivä tarvitse tehdä tunnin matkaa työharjoittelupaikalle.

Lemmikkihamstereiden touhuja on kiva seurata

SM on opiskellut muitakin aloja, mutta totesi, että hän tarvitsee jotain luovempaa alaa. Hän pitää erityisesti piirtämisestä ja on sitä pitkään tehnyt, myös freelancerina eli vapaana ammatinharjoittajana:

- Piirrän kuvia enemmän lemmikeistä, mutta jonkin verran myös ihmisistä. Tilaaja yleensä tietää, mitä haluaa. Hän esimerkiksi sanoo: ”Haluan kuvan itsestäni tässä asennossa tai tässä asussa”. Minä sitten vaan piirrän.

Kotona SM:llä on lemmikkeinä hamstereita. Tällä hetkellä niitä on kolme:

- Oiva ja Sopuli ovat syyrialaisia hamstereita ja Aino venäjänkääpiöhamsteri. Kääpiö painaa 50 g ja syyrialaiset 200 g. Minulla on asunnostani osa aidattu niille. Päästän ne yksi kerrallaan kulkemaan. Yhtä aikaa ei niitä voi päästää irralleen tai tulee tappelu. Ne on sellaisia erakoita, hän kuvailee.

SM tykkää katsella hamstereitten touhuja:

-Aamulla on kiva katsella, mitä ne ovat terraariossa yön aikana touhunneet. Kääpiöllä on vimma tehdä tunneleita, niitä se tekee aina uudestaan ja uudestaan edellisten päälle.

Piirtämisen ja hamstereiden lisäksi SM harrastaa silloin tällöin kirjoittamista. Piirtämisen ja kirjoittamisen voi yhdistää sarjakuvan tekemiseen:

- Joskus haluaisin piirtää ihan oikean sarjakuva-kirjan, SM sanoo.

Hän on julkaissut aikoinaan teininä sarjakuviaan ja ne eivät hänen mukaansa ”oikein kestä päivänvaloa”:

- Jotkut vielä muistavat niitä, mitä teininä tein. Itseäni ne tekemiset melkein hävettää, hän naurahtaa. Hän on iloinen, että teki ne, mutta toteaa niiden olevan aikansa tuotos ja tietyllä tavalla epäkypsiä.

- On ne minulla yhä tallessa, mutta enää ei julkisena ja sellaisena se saa pysyä, hän sanoo.

Yhteisöistä löytää apuja

SM toteaa, että kaikilla kannattaisi olla joku luova harrastus:

- Ei tarvitse olla mitenkään erityisen hyvä. Tekemällä kehittyy ja toiset ihmiset ovat yleensä niistä kiinnostuneita, jos niitä näyttää, hän vakuuttaa.

Apuakin saa, kun vaan pyytää:

- Halusin tehdä sarjakuvaan saksankielisen dialogin ja sain sen yhdeltä kaverilta. Sitten tarvitsin venäjän kielistä tekstiä ja muistin, että sama kaveri pelasi yhden venäjänkielisen kanssa. Hän kysyi tältä ja tämä oli heti valmis auttamaan. Ihmiset ovat avuliaita, SM toteaa.

Omaan hyvinvointiin kannattaa aina satsata. Joskus voi olla vaikeaa löytää keinoja, miten. Usein jopa pidämme muista parempaa huolta kuin itsestämme. Meidän kaikkien on hyvä pohtia, miten pidän omasta hyvinvoinnistani huolta.

Taimin henkilökunta ja pari hallituksenkin jäsentä pysähtyivät pyynnöstä miettimään tätä asiaa. 

Herkullinen taikatemppu

En halua syödä enää ollenkaan,

koska ruoka on liian herkullista.

Kumpi tässä tekee taikatemppua!?

Sinä, joka syöt vai minä,

joka en syö!?

Tällä kertaa…

Taas kerran…

Nyt ja nyt ei…

Timo Päivinen

--

Timo Päivinen on meille Taimista tuttu sanailija. Hänen lyhyitä kirjoituksiansa olemme saaneet lukea painetusta Kipunoita-lehdestä jo pitkän aikaa. Timo itse kutsuu niitä jutuiksi ja lyhyiksi rykäisyiksi.

- Kirjoitteluni alkoi reissusta Rhodokselle 1988. Siellä tuli vähän sekoiltuakin ja aloin kirjoittaa postikortteihin tekstejä, joista lähti liikkeelle tämä harrastus. Lisää vaikutteita sain Ismo Alangon Suomi-teemasta 1980–1990 luvun vaiheessa, Timo kertoo.

Kipunoita-lehteen hän laskee kirjoittaneensa yli viisikymmentä runoa. Hän on saanut pari palkintoa kirjoituksistaan paikallisissa kilpailuissa.

- Pieleen menneen lukion jälkeen en olisi uskonut, että kirjoitan koskaan mitään, hän toteaa.

Sana, nuotti ja pallo on vapaa

Timo on paneutunut tähän haastatteluun tosissaan. Hän on kerännyt elämänsä tapahtumia ja ajatuksiaan papereille:

- Se oli aika hyvä homma. Tuli kertailtua elämää ja muisteltua asioita, joita olin jo melkein unohtanut, hän miettii.

Asioita ylös laittaessaan hän löysi myös otsikon elämälleen ja sen on tämän kappaleen otsikkona: Sana, nuotti ja pallo on vapaa.

Se kertoo hänen mielestään hänen elämästään. Elämänfilosofiastaan puhuessaan hän kertoo uskovansa, että meillä kaikilla on oma tarkoitus elämälle.

- Aamulehdessä kerran kysyttiin julkkiksilta elämän tarkoitusta ja jäin sitä itsekin miettimään. Elämä on kovaa, mutta kivaa. Itse haluan elää mahdollisimman vanhaksi ja mahdollisimman terveenä. Sitä elämän tarkoitusta syvemmin miettiessäni ajattelen, että sitähän tässä yritetään selvittää, Timo filosofoi.

Timon harrastuksia ovat musiikki, urheilu ja kirjoittaminen:

- Minulla on aina ollut onni kuulua hyviin soitto-, pallopeli- ka kirjoittajapiiriporukoihin. Olen tehnyt satoja soittokeikkoja. Kuulun Sambaryhmä União da Roseiraan, jonka kanssa olemme saaneet neljä Suomen mestaruuttakin. Olen siellä rumpalina. Samoin Tampereen Kristillisen työväenorkesterin puhallinorkesterissa.

Timo on mukana parissa bändiryhmässä. Taimissa hän on säestänyt pianolla yhteislauluryhmää pitkään ja se onkin hänelle tärkeä ryhmä. Hän toivoo, että pian ryhmät pääsisivät taas kokoontumaan ja viikkoihin tulisi rytmiä.

- En ole muusikko, mutta näyttelen soittajaa, Timo sanailee.

Urheilussa hän on kiinnostunut lähinnä pallopeleistä. Hän on ollut mukana myös Taimin salibandyporukoissa.

- Pesäpalloa ja kaukalopalloa pelasin kotiseudulla nuorena. Yhdessä vaiheessa myös pyöräilin paljon. Omien laskujeni mukaan olen ajanut polkupyörällä yli 40 000 kilometriä, siis maapallon ympäri. Sillä lailla tutustuin Tampereeseenkin. Viime vuosina polkupyöräily on jäänyt, nykyään ennemmin tutustun ympäristööni kävellen ja minulla on bussikortti, jolla menen kävelypaikkoihin.

Rajoitukset vaikuttavat tekemisiin ja myös luovuuteen

Timo on pian 55-vuotias. Hän on eläkkeellä ja työhistoria on enimmäkseen lapsuuden kotiseuduilta Imatran suunnalta. Hän on tehnyt monenlaisia työtehtäviä teollisuuden parissa ja myös puutarhatöitä. Tampereelle tulleessaan hän oli kaupungin töissä ja postinjakajana.

- Tampereelle tulin vuonna 1993 sattumalta. Lähdin mukaan Imatralta kahden kaverin kyydissä, he asuivat täällä Tampereella.

Timo lapsuuden perhe jäi Rautjärvelle Imatran lähelle. Nyt siellä seudulla on enää äiti. Hän muutti Rautjärveltä isän kuoleman jälkeen Imatralle.

- Äidin luona en ole päässyt nyt käymään tämän koronan vuoksi. Toivottavasti ensi kesänä on jo mahdollista, Timo sanoo.

Timo on aikoinaan matkustellut paljon. Erityisesti Suomen pitkän ja kylmän talven viettäminen muualla houkuttelisi, mutta on ehkä kuitenkin liian haasteellista.

Talvisin Timo on kävellyt sisätiloissa. Talven liukkaus ja se kylmä ei houkuttele ulos.  Hän kiertää eri halleissa ja ostoskeskuksissa. Nyt koronan aikana tämäkin on jäänyt.

- Harrastukset ovat nyt tv ja nukkuminen. Taimissa käyn joka päivä. Toivoisin vain, että tämäkin paikka olisi myöhempään auki. Vuorokausirytmini on iltapainotteinen.

Ennen koronarajoituksia myöhään nukkujana Timo ”kukkui kaupungilla” iltamyöhään.

- Osallistuin runokaraokeihin. Oli kiva saada omia tekstejä julki. Nyt kun ei ole kanavia, tuntuu, että oma luovin kauteni on ohi. Omien juttujen julki saaminen on minulle tärkeää.

- Taimi on kiva paikka. Täällä alkaa olla jo niin tuttua porukkaa, että on yhteisiä jutun aiheita, Timo toteaa. Kohtaamispaikassa tutussa porukassa on mukavaa jutella. Toivottavasti Timo pian pääsee myös säestämään yhteislaulua ja paukuttelemaan rumpuja Taimin bänditilassa. 

Päivi on Taimin vapaaehtoinen. Hän on yksi heistä, joka mahdollistaa kohtaamispaikkavalvojana Taimin aukipitämistä työntekijöiden työajan ulkopuolella. Tärkeä henkilö meillä. 

Taimin Päivi löysi aikoinaan Päiväsairaala-jaksolaisten tutustumiskäynnillä. Hän tuli hyvin pian mukaan toimintaan:

- Käyn Taimissa säännöllisesti eri ryhmissä ja kohtaamispaikassa ihan vaan seurustelemassa vaikka ei olisikaan oma vuoroni valvojana, Päivi kertoo ja jatkaa:

- Olen saanut Taimista paljon mielenterveyteni ylläpitämiseen. Olen huomannut, kuinka tärkeää on se, että viikossa on rytminsä ja ettei jää kotiin. Taimin ryhmät ovat minusta tosi hyviä.

Päivi kertoo sanoneensa monelle, että älä jää kotiin, Taimiin voi aina tulla.

- Minua ajaa liikkeelle se, että tiedä kokemuksesta kuinka käy, jos jään kotiin. Silloin menen huonoon kuntoon.

Romahdus tuli, kun kaikki oli lopulta hyvin

Päivi on nyt 63-vuotias. Hän on sairaseläkkeellä. Sitä ennen hän työskenteli lähihoitajana vanhustyössä.

- Jouduin 50-vuotiaanan ensimmäisen kerran Pitkäniemeen masennuksen vuoksi.

Hän kertoo, että tuntui oudolta romahtaa silloin, kun kaikki oli oikeastaan hyvin ja elämä alkoi helpottaa:

- Olin selvinnyt avioerosta, joka oli jo kaukana takanapäin. Minulla on kolme lasta ja olin nuorimmaisestani raskaana, kun erosin. Vaikea avioliitto tuli tiensä päähän eikä se erokaan ollut helppo, mutta selvisin yksinhuoltajana paremmin kuin olisin siinä liitossa selvinnyt, Päivi kertoo.

- Minulla oli hyvä työpaikka ja pidin siitä työstä. Matkustelin ulkomailla ja oli monenlaista mukavaa. Lapset olivat jo isoja ja lähteneet omilleen, hän jatkaa.

Miksi siis nyt?

Päivi miettiikin, että kaipa hän oli koteloinut vaikeat asiat jonnekin syvälle sisällään,

- En uskaltanut puhua avioliitossani oikein mitään, pelko oli läsnä koko ajan. Kun pääsin irtautumaan, en paljon asioita käsitellyt. Lapset oli siinä hoidettavanani.

- Saattaa olla että myös ikä ja vaihdevuodet olivat yhtenä laukaisevana tekijänä, vaikkei niistä kyllä kukaan mitään puhunut, hän vielä miettii.

Hän ei enää päivittäin ajattele noita vaikeita avioliiton vuosia, mutta joskus ne tunnetilat vielä tulevat:

- Joskus, kun katson jotain tv-ohjelmaa, jossa on samantapaisia asioita ja silloin iskee päälle. Mutta minä olen selvinnyt ja se on hyvä, hän toteaa.

Miia Huitti oli yksi Taimin kevään luennoitsijoista. Hänen aiheenaan oli ”Vähemmän stressiä, enemmän iloa!”. Miia Huitti on löytänyt mahdollisuuden selvitä suurestakin stressistä ja elää onnellista elämää. Tätä viestiä hän haluaa viedä eteenpäin.

Miian törmäämään kuuden minuutin stressinhoitomenetelmään saimme myös luennolla tutustua. Harjoitus on tämän jutun lopussa kuvitettuna. Se löytyy myös videolla Paranemisen avain-nettisivuilta.

Kaikkea kannattaa kokeilla. Miia kertoi, ettei itse ikinä olisi uskonut voivansa itse tehdä itse itselleen mitään parantavaa,

- Olin sitä mieltä, että jos minulla on vaikkapa nuhaa, haen siihen lääkekuurin.

Sillä tavalla hän uskoi muidenkin, myös stressin, voivan hoitua.  Lääkäriin ja resepti mukaan.

- Ylipäätään aina ajattelin, että kaikki vaivani ja stressini erityisesti johtuu minusta olevista ulkopuolisista asioista: kiireestä ja kireistä aikatauluista, melusta, miehestäni…jopa ilmansaasteista. Kunhan ne hoituvat pois jollain tavalla, stressini laukeaa.

Ainakin tuo kuuden minuutin harjoitus tuntui tosi hölmöltä. Miian mieskin ihmetteli, melkeinpä suuttui. Luuleeko hän, että tuommoisella huitomisella paranee?

- Mutta olin jo stressissäni kokeillut kaiken mahdollisen. Ajattelin, että kokeillaan nyt. Oli uskomatonta kuinka nopeasti se alkoi toimia, Miia muistelee. Menetelmän löytänyt Loyd ei osaa selittää miksi se toimii. Se vain toimii.

Miia kehottaa kokeilemaan. Vaikutuksen voi testata mittaamalla verenpaineensa ennen ja jälkeen harjoituksen. Myös sydämen sykkeen tiheys kertoo omaa viestiään.

Siitä alkoi joka tapauksessa hänen tiensä myös etsiä syitä stressiinsä ja löytää oman parantumisensa kautta tie stressittömään elämään.

Kun hän lopulta oivasi, että suurin syy stressiin johtuukin siitä, mitä meillä on sisällämme ja että sille voi itse tehdä jotain, oli se todella voimaannuttavaa.

- On tärkeää selvittää itselleen, mistä se stressi tulee. Se syy täytyy hoitaa pois eikä vain lieventää oireita. Toivon, että jokainen tekisi jotain päivittäin stressinsä laukaisemiseksi.

Hengittäminen helpottaa heti

Miia Huitti puhuu ankkureista:

- Ne ovat hetkiä, jolloin aina toistaisit pienen hetken syvään hengittämistä. Ankkurisi voi olla hississä seisoessasi, aamulla noustessasi tai vaikkapa sitä jauhelihaa paistaessa hellan äärellä. Tärkeintä on, että tavallisissa toistuvissa arkihetkissä ottaa tavakseen vain hengittää.

Hengittäminen helpottaa heti, Miia sanoo.

- Tärkeää on myös löytää ne toimintamallit, jotka saavat sinut stressaantumaan. Ne voivat olla suorittaminen, täydellisyyden tavoittelu, riittämättömyyden tunne tai syyllisyys. Niitä voi käsitellä esimerkiksi Paranemisen avain -työkalulla. Usein pelkkä oivalluskin auttaa.

Hengitykseen keskittyminen ja sen syvemmäksi muuttaminen auttaa meitä rauhoittumaan päivän hektisissä tilanteissa, ja sen pitkäaikaiset vaikutukset ovat vieläkin merkittävämmät. Säännölliset hengitysharjoitukset normalisoivat stressihormoneiden määrää veressä. Hengitys auttaa myös palautumaan stressireaktiosta nopeammin ja vähentää kehon rektioita tulevien haasteiden tullessa.

- Hengittäminen myös lisää energiaa. Hengittäminen antaa sympaattiselle hermostolle mahdollisuuden levätä silloin kun sille ei ole käyttöä.

Stressinhallintaa voi verrata hampaiden pesuun, Mia neuvoo:

- Me harjaamme hampaitamme sen kummemmin sitä ajattelematta joka päivä. Ei me mietitä siinä peilin edessä, että onkohan nämä hampaat nyt likaiset vai ei. Kannattaakohan harjata...

- Omaa mieltä rauhoittamalla rutiininomaisesti joka päivä ehkäisemme stressiä ennalta tosi tehokkaasti. Eikä se paljoa vaadi, loppujen lopuksi. Monia ihania asioita tapahtuu, kun stressi alkaa laueta.

Ymmärrä itsesi ja hyväksy itsesi

Oman mielen tutkiminen on tärkeää. Ymmärtämällä omia pelkojamme ja rajoittavia uskomuksiamme helpotamme kokemaamme stressiä.

- Ymmärryksen kautta syntyy hyväksyntä, ja sieltä kumpuaa myötätunto ennen kaikkea itseämme kohtaan. Myötätunto laskee stressiä. Suhtautumalla myötätuntoisesti itseemme vaikutamme myös ihmisiin lähellämme.

Stressin syyt johtuvat usein uskomuksistamme, jotka voivat olla peräisin jopa edelliseltä sukupolvelta.

- Isovanhempiemme sotamuistot elävät meissä edelleen ja saavat meidät esimerkiksi pelkäämään, että jotain pahaa voi tapahtua millä hetkellä hyvänsä tai suorittamaan työtämme hullun lailla. Suuri osa uskomuksistamme muodostetaan ensimmäisen kuudenikävuotemme aikana, ja silloin pienten ohikiitävien hetkien seurauksena saatamme alkaa uskoa, ettemme ole tärkeitä, arvokkaita tai merkityksellisiä, ja koemme jatkuvaa riittämättömyyttä aikuisiälläkin. Lisäksi stressiimme ja uskomuksiimme vaikuttaa myös äitimme raskausaikana kokema stressi, Miia kertoo.

- Ymmärtämällä omia pelkojamme ja rajoittavia uskomuksiamme helpotamme kokemaamme stressiä. Miia kertoi esimerkin omasta esiintymisjännityksestään. Hän tutkaili sitä ja huomasi, mitä tunteita se hänessä herätti:

- Koin epäonnistumisen pelkoa ja sen mukanaan tuomaa hylätyksi tulemisen pelkoa. Aloin työstää sitä ja sainkin sen pois muutamassa päivässä.

Kannattaa opetella kohtelemaan itseä kuin parasta ystävää. Tärkeää on huolehtia lisäksi riittävästä levosta, liikunnasta ja hyvästä ravinnosta ja vedenjuonnista.

Aloita pikkuhiljaa

Miten ahdistuneen, stressaantuneen ja ylivirittyneen ihmisen kannattaisi lähteä liikkeelle stressinsä purkamisessa, että se toimisi? Mikä olisi helpoin tapa aloittaa?

-Ei kannata haukata liian isoa palaa kerralla ja muuttaa kaikkea rysäyksellä. Kannattaa alkaa opetella pysähtymään ja hengittelemään muutama minuutti kerrallaan. Kun tämä alkaa tuntua tutulta, voi siirtyä käyttämään jotain helppoa stressin itsehoitotyökalua päivittäin ja pikku hiljaa lisätä kertoja kolmeen päivässä.

Kehomme kuiskailee meille jatkuvasti esimerkiksi niskasäryillä, jatkuvilla flunssilla tai vatsavaivoilla. Silloin kannattaa jo pysähtyä kuuntelemaan, mitähän kyseinen vaiva kertoo minulle stressistäni ja pitäisikö nyt vähän hiljentää tahtia tai kiinnittää huomiota riittävään uneen.

- Kun olin itse uupumuksessani, minulla oli jatkuvia päänsärkyjä, suolistovaivoja, fibromyalgiakipuja ja vaikka mitä. Koskaan en ymmärtänyt, että ne liittyivät valtavaan stressitaakkaani. Kun stressi alkoi lievittää, fyysiset oireetkin katosivat.

Se, että pysähtyy säännöllisesti hengittelemään ja tekemään stressinhallintaharjoituksia, opettaa meitä kuuntelemaan kehomme viestejä.

Miia suosittelee kuuntelemaan 528 Hz musiikkia, jolla voi helpottaa oloa silloin, kun harjoituksen tekeminen ei ole mahdollista.  Tätä musiikkia löytyy esimerkiksi youtubesta, hakusanaksi riittää 528 H. Sillä löytyy suuri määrä tätä musiikkia.

Miia Huitti on kirjoittanut kirjan omasta ja myös muiden kertomuksista. Kirjan nimi on Stressikupla - hyvää elämää ilman ahdistusta.

- Kirjan kirjoittaminen oli todella helppo prosessi. Yllätyin itsekin! Minulla on pienet lapset ja toimin yrittäjänä ja luulin, ettei aikaa kirjoittamiselle löydy. Kirjoitin pienissä pätkissä ja aina hyvällä fiiliksellä. Päätin jo aluksi, etten väännä yhtään. Saatoin sytyttää kynttilän ja laittaa kaunista musiikkia soimaan tai yhtä lailla saatoin kirjoittaa lasten leikkiessä vieressä.

 ---

Miian tarina

Olen aina ollut kova suorittaja ja stressaaja. Olen pyrkinyt täydellisyyteen, mutta tuntenut silti aina itseni riittämättömäksi. Olen suorittanut opiskelussa, töissä, kotona ja ihmissuhteissa. Vuosien varrella moni neuvoi minua ottamaan rennosti ja rauhoittumaan, mutta en osannut, ennen kuin oli pakko.

Synnytin vuonna 2010 kaksoset, ja 13 kuukauden kuluttua kaksoset saivat pikkuveljen. Molemmat raskaudet olivat vaikeita; ennenaikaisia supistuksia, raskausdiabetes, raskausmyrkytys, raskaushepatoosi ja rannekanavaoireyhtymä. Kaksosraskauden jälkeen minulle puhkesi myös skleroderma. Kärsin toistuvista migreeneistä ja suolisto-oireista.  Omasta kehosta voimat olivat ihan lopussa, ja lasten parista ensimmäisestä vuodesta ei kovin tarkkoja muistikuvia ole. Mieheni sairastaa selkärankareumaa, ja hänen sairautensa oli aika ajoin sellaisessa vaiheessa, ettei hän voinut käytännössä auttaa lastenhoidossa.

Koin oman pohjakosketukseni ja syvän uupumuksen kaksosten ollessa 1,5 v ja kuopuksen 6 kk. Taustalla oli lasten kuukausia kestänyt sairastelukierre useine sairaalajaksoineen. Mieheni sairaus oli myös pahentunut. Huomasimme lisäksi asuvamme hometalossa ja siitä seurasi muuttoa ja oikeudenkäyntiä.

Oma jaksamiseni alkoi olla äärirajoillaan. Voin todella huonosti niin henkisesti kuin fyysisesti. Lääkäri oli määrännyt minulle unilääkkeet, nukahtamislääkkeet, rauhoittavat sekä masennuslääkkeet. Kokeilin lääkkeitä, mutta pienten lasten takia minun tuli olla yötä päivää skarppina ja kokemani lääketokkura ei ollut sopiva vaihtoehto minulle.

Ystävämme luona käsiini osui Alexander Loydin Paranemisen avain -kirja, jossa opetetaan 6 minuutin stressinhoitomentelmä. Luin kirjan varsin skeptisenä ja aloin tehdä kirjassa opetettua harjoitusta, vaikka en uskonut sen tehoon lainkaan.  Vähä vähältä elämä alkoi kuitenkin tuntua helpommalta – unettomuus ja nukahtamisvaikeudet olivat pian poissa. Masennus ja uupumus alkoivat väistyä ja tilalle tuli rauha, onnellisuus ja kiitollisuus. Oli aivan uskomattoman hienoa, kuinka se sama elämä, joka vielä äsken tuntui valtavan raskaalle, ahdistavalle ja stressaavalle, alkoi tuntua ihanalle ja ainutkertaiselle lahjalle. Olosuhteet eivät muuttuneet, mutta oma stressini lievittyi valtavasti. Tämä menetelmä käytännössä muutti meidän perheemme elämän.

Innostuin asiasta niin paljon, että valmistuin kesäkuussa 2014 Suomen ensimmäiseksi Paranemisen avain -stressinhoitomenetelmän valmentajaksi (The Certified Healing Codes Coach). Olen opiskellut myös stressilääketiedettä Turun yliopistossa.

Olen koulutukseltani KTM, HuK ja toiminut 13 vuoden ajan erilaisissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä pankki- ja rahoitusalalla sekä henkilöstöalalla konsulttina.  Nykyään autan ihmisiä auttamaan itseään voimaan hyvin.  Otti hieman aikaa tehdä päätös uraputkesta hyppäämisestä ja yrittäjäksi ryhtymisestä. Tämä stressinhoitomenetelmä oli hyvä työkalu minulle myös tämän ratkaisun tekemisessä. 

Koska Heikki oli harrastanut jääkiekkoa vasta paljon vähemmän aikaa kuin joukkuetoverinsa, hän alkoi myös treenata kovemmin. Hurja treenaaminen sai alkunsa yhdestä sattumuksesta:

- Pelasimme kerran joukkueessa tosi huonosti ja valmentaja antoi meille kovaa palautetta. Hän huusi oikein huutamalla, miten voimme niin surkeaa peliä pelatakaan, kun olemme 10 vuotta treenanneet. Ja minähän olin treenannut vain kaksi vuotta…

Uskomus yleensä alkaa ohjata meitä tosi vahvasti. Niinpä hän lisäsi jo valmiiksi kovaan treeniohjelmaan omat treeninsä. Ylitreenaus aiheutti sen, että lopulta hän ei pystynyt kävelemäänkään kuin kipulääkkeiden avulla

- Silti vielä uskoin, että kunhan vain treenaan lisää, minusta tulee se jääkiekkoilija!

Menetetty unelma voi olla mahdollisuus

Heikistä ei tullut jääkiekkoilijaa. Hänen koko identiteettinsä oli kuitenkin rakentunut siihen, että se hänestä tulee.

- Identiteetti on vahvimpia mielen osiamme; kuka uskomme olevamme, hän toteaa.

Niinpä hänkin joutui miettimään, kuka oikein on ja mikä hänestä sitten tulee.

- Äiti löysi Varalan urheiluopiston liikunnanohjauksen koulutuksen, ja sinne päätin hakea. Motiivini ei ehkä ollut paras, olin nimittäin kuullut, että opistossa opiskelee hyvän näköisiä mimmejä. Sehän houkutti. Aika pian siellä kuitenkin liikuntaa ohjatessani huomasin, että tämä on minulle sopiva juttu.

Toisten ihmisten ohjaaminen ja valmennus tuntuivat heti omimmalta. Myös haasteita tuli hyvin pian. Hän huomasi, että laaditulla ohjelmalla tuli monen kanssa tuloksia, mutta tosi monen kanssa ihan samalla ohjelmalla ei tullut.

- Mikä meitä motivoi? Miksi ihminen tekee mitä tekee, miksi toimii niin kuin toimii? Näitä minä aloin pohtia.

Hän aloitti itsestään ja alkoi tutustua itseensä.

- Silloin huomasin myös sen, että mitä enemmän ymmärrän itseäni, sitä paremmin ymmärrän muita.

Heikki sanoo sen, ettei hänestä tullut jääkiekkoilijaa, olleen suuri lahja.

- Kun ihminen menettää unelmansa, hänellä on mahdollisuus löytää tarkoituksensa. Vaikeimmilla tilanteilla on jokin tarkoitus. Sen voi vasta vuosienkin päästä löytää, mutta se löytyy.

Myös rakkaus on iso asia. Rakkauden menettämisestä tulee suru. Mutta juuri suru auttaa meitä saamaan yhteyden itseemme ja eheyttää meidät, Heikki toteaa.

- Rakkaus on usein sitä, että pistämme toisen tarpeet omiemme edelle. Kun menetämme rakkauden, tulemme solmukohtaan ja voimme löytää sellaista, mikä juuri minusta tulee helposti: mikä minä olen.

Ihminen voi valita sen, miten asiat kohtaa

 - Jos et lue kuin yhden kirjan elämässäsi, sen kirjan kannattaa olla Viktor Franklin Ihmisyyden rajalla, Heikki ilmoittaa. Hän on lukenut kirjan moneen kertaan, se kulkee hänen mukanaan, hän lukee siitä osia aika ajoin ja hän lukee sitä asiakkailleen.

- Siinä kirjassa on sellaista viisautta, mitä en itse ikinä pystyisi sanomaan. Siinä puhuu ihminen, joka on selvinnyt natsien kaasuleireiltä ja pystynyt elämään sen jälkeenkin. Kirjassa käydään läpi se, miten ihmiset suhtautuvat siihen, mitä heille tapahtuu ja ketkä selviävät ja miksi.

Kirja on Viktor Franklin omaelämäkerrallinen teos vankeudesta keskitysleirillä.  Frankl kertoo kokemuksiaan keskitysleiristä aina leirille kuljetuksesta vapautumisen jälkeiseen aikaan. Hän tekee psykologisia havaintoja vangeista ja vartijoista. Frankl pohtii kirjassaan, mikä sai jotkut ihmiset selviytymään keskitysleirin oloissa paremmin kuin toiset. Hän päätyi tulokseen, että ratkaisevaa oli, pystyikö ihminen löytämään tarkoituksen elämälleen.

Näiden kokemusten pohjalta Frankl kehitti uuden psykologisen ja psykiatrisen ajattelun teorian: logoterapian. Sen keskeisiä ajatuksia ovat elämälle motivaation löytämisen tärkeys sekä ihmisen luovuttamaton, perimmäinen valinnanvapaus kaikissa olosuhteissa: vapaus valita oma suhteutumisensa olosuhteisiin. (lähde wikipedia)

Ihmisen suurin voimavara on se, että on mahdollisuus valita, miten kohtaa asiat, Heikki sanoo.

Se mitä olen, huutaa niin kovaa, ettei kuulu, mitä sanon

Heikki puhuu siitä, kuinka tärkeää on löytää sydämellinen ymmärrys kaikessa ihmisten välisessä toiminnassa.

- Sydämellinen ymmärrys on tärkeää esimerkiksi valmennuksessa - tai terapioissa. Asioiden selviämisessä hyvä yhteys ja ymmärrys terapeutin ja asiakkaan välillä on tärkeintä. Aivan sama, mitä suuntausta terapia on. On tärkeää, että on ymmärrys siitä, missä vaiheessa toinen ihminen on.

Kysymykset ovat tärkeitä ja myös neutraaleja. Mikä sinulle on tärkeintä tällä hetkellä? Se on aivan eri asia kuin alkaa neuvoa ”sun pitäis tehdä näin ja näin”.

- Kun olen itse tarvinnut apua, on parasta auttamista ollut se, että joku ihminen on siinä vain minua varten, eikä yhtään yritä neuvoa minua mihinkään.

- Minulla itselläni oli pitkään pelko luentoja pitäessäni, että jos ne ei siellä tykkääkään minusta. Otin omat työkaluni käyttöön ja huomasin, ei sillä ole väliä. Sillä on väliä, että minä itse arvostan, tykkään ja rakastan.

Työskentelyssään ja muillekin oppaaksi Heikki on kehitellyt työkalut, joista sydämellinen ymmärrys on tärkeä, kaiken lähtökohta. Kun se on saavutettu, saavutetaan myös luottamus ja voidaan lähteä yhdessä hakemaan muutosta.

- Kun valmennan ihmisiä, minun on ensin ymmärrettävä, missä hän on ja mikä on hänen näkemyksensä. Minun on niitä myös todella ymmärrettävä. Jos jollain tavalla tuomitsen tai arvostelen toista ihmistä, valmennus epäonnistuu. Jos toista ihmistä ymmärtää tiedollisesti mutta ei sydämellisesti, se heijastuu tilanteeseen.

 Jos yritämme auttaa ihmistä muutokseen, meidän täytyy löytää se, miksi hän haluaa muuttua tai minkä hän haluaa muuttuvan. Tätä tilannetta Heikki kutsuu vipuvarreksi.

- Kun on oikea vipuvarsi, muutokseen ei tarvita voimaa.

Kaavan murtaminen on hänen kolmas työkalu:

- Ajattelumme on usein hyvin kaavautunutta. Se mitä ajattelemme tänään, on 95-prosenttisesti samaa kuin mitä ajattelimme eilen. Uusia ajatuksia saa kuuntelemalla vaikka erilaisia luentoja tai lukemisistamme, Heikki toteaa.

- Kun sydämellisesti ymmärrämme ihmistä ja löydämme hänen vipuvartensa, voimme yhdessä lähteä murtamaan sitä kaavaa. 

Näin Heikki toimii omissa valmennussuhteissaan.

- Elämämme on matka, jossa joka ikinen satuttaa itsensä, Heikki sanoo, tämmöinen ”positiivinen” ajatus minulla on elämästä. Mutta kun sanoitamme asian toisesta näkökulmasta, käytämme ratkaisukeskeistä sanottamista.

Siitä päästäänkin vaihtoehtoihin:

- Ratkaisuvalmennus voi tuoda vaihtoehtoja. Me kysymme: Mitä me voisimme tehdä tässä tilanteessa? Haemme yhdessä ajatusvaihtoehtoja ja mietimme, mikä olisi valmennettavalle paras. Siitä saadaan uusi visio kohti tulevaisuutta.

Sitten vain vahvistetaan uutta suuntaa tai ajatusmallia. Se linkitetään siihen, mikä tälle ihmiselle on tärkeää. Näistä kaikista tärkein työkalu on sydämellinen ymmärrys.

- Opimme, mikä on kaikista tärkeintä tälle ihmiselle, ja se auttaa selvittämään kaikki muut kohdat, Heikki sanoo.

Halu auttaa riittää usein

Heikki Harju oli elokuun lopulla kouluttamassa Taimin vapaaehtoisia ja työntekijöitä. Tilaisuudessa pohdittiin paljon esimerkiksi lisätyökalujen löytämistä ryhmien ohjaamiseen. Pohdittiin, mitä Taimin toiminnassa tarkoittaa sydämen ymmärryksen löytämisen tärkeys. Kaavan murtamiseen keinoja saatiin myös. Mikseipä vaikka pieni jumppatuokio tai venyttelytauko toimisi, jos ryhmässä ei päästä eteenpäin, tulee hiljaisia hetkiä tai jotain muuta.

- Muistetaan myös, että meillä on kaksi korvaa ja yksi suu. Niitä on hyvä oppia käyttämään siinä suhteessa, Heikki toteaa.

- Kaikenlaisessa ihmisten kanssa toimimisessa on hyvä pitää positiivinen vire. Ja kehu aina, kun voit. Jos et muuta keksi, niin kehu vaikka lenkkareita!