Taimi ry:n Taimi ry on 1976 perustettu tamperelainen yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää yhdistyksen toiminnassa mukana olevien osallisuutta, laajentaa sosiaalista verkostoa ja vertaistukeen perustuvia toimintamuotoja, jotka lisäävät kuntoutujien yhteiskunnallista tasavertaisuutta, osallistumismahdollisuuksia sekä kuntoutumista. Taimi ry toimii Tampereen seudulla toimitalomme sijaitsee Pyynikillä osoitteessa Koulukatu 11.
Toimintamme on suunnattu kaikille, jotka kaipaavat päiviinsä mielekästä tekemistä ja mukavien ihmisten seuraa. Elämässä on monia vastoinkäymisiä: esimerkiksi työuupumus, suru, ahdistuneisuus, masennus tai muita mielenterveyden haasteita. Yhdessä niistä selvitään ja yhdessä tekeminen tuo mielekkyyttä elämään.
Järjestämme kaikille avointa ja maksutonta päivätoimintaa mielen hyvinvoinnin lisäämiseksi, esimerkiksi liikuntaa, käsitöitä, kuvataidetta, musiikkia, mindfulnessia, joogavenyttelyä ja erilaisia vertaisryhmiä.
Keskusteluryhmien aiheina ovat esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, sosiaaliset pelot, yksinäisyys, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kuntoutuminen. Lisäksi meillä on kuvataide-, musiikki- ja askarteluryhmiä sekä bingo. Syyskuusta toukokuuhun Taimissa kokoontuu viikoittain noin 30 ryhmää. Kesäisin järjestämme pääasiassa ulkona tapahtuvaa toimintaa.
Tue toimintaamme
Voit tukea Taimin toimintaa lahjoittamalla. Lahjoituksen voi tehdä tilisiirtona seuraavin tiedoin:
Saaja: Taimi ry
IBAN (tilinumero): FI53 4726 5020 0003 49
BIC-koodi: DABAFFI22
Viesti: 107
Summa: valitsemasi lahjoitussumma
Rahankeräysluvan tiedot
Luvan saaja: Taimi ry 0889434-4
Luvan myöntäjä: Poliisihallitus
Luvan numero ja myöntämisajankohta: RA/2021/987
Keräyksen toimeenpanoaika: Voimassa toistaiseksi
Keräyksen toimeenpanoalue: Koko maa (poissulkien Ahvenanmaa)
Käytännön toimeenpanija: Taimi ry
Taimin hallitus vuosille 2022 - 2023
Lasse Salmi, puheenjohtaja
Varsinaiset jäsenet: Klaus Lehtinen, Tarja Nevalainen, Mika Tuomola ja Kari Harha
Varajäsen: Arto Moisio