teksti: ritva@taimiry.fi
Haastattelu julkaistu aiemmin Verkossa Kipunoi julkaisussa 4-2023
”Touko käy usean kerran viikossa Taimin kohtaamispaikassa ja osallistuu myös muuhun toimintaan. Touko tuli Taimille viitisen vuotta sitten, tykästyi ja jäi.
- Mun mielestä oli suhteellisen helppoa tulla tänne. Aika pian sai seuraakin täällä kävijöistä, hän kertoo.
Hän kokee, että on löytänyt Taimista ystäviä. Ja tästä on tullut hänen vakipaikkansa:
- Me käydään aina välillä syömässäkin yhdessä tuossa läheisessä pizzeriassa. Ei varmaan tulisi yksin mentyä, hän toteaa. En oikeastaan nykyään käy niin paljon muualla. Yhdessäolo on kaikista parasta täällä Taimissa.
- Olen tuossa kohtaamispaikassa aika paljon koneella. Ja välillä jutellaan. Torstaisin käyn hävikkiruokaryhmässä. Osallistun myös bingoon, se on mukava juttu. Käyn myös vertaistukiryhmässä. Touko kokee ryhmässä käymisen hyväksi:
- On kiva, kun siellä saa puhua kaikesta. Tykkään kuunnella toisten juttuja ja kertoa omia. Koen myös tulevani kuulluksi siellä. Se ryhmä antaa aika paljon vertaistukea minulle. Saan purkaa omia ajatuksiaan siellä ja aina on mukavaa jutella muiden ihmisten kanssa. Ihan kaikkia asioita ei ole helppo puhua tuolla yleisesti, mutta ryhmässä se on helpompaa.
Sairastaminen ei ole lannistanut
Touko sai vuonna 2000 psykoosin.
- Ennen sitä psykoosia aloin kuulla ääniä. Sitten tottelin väkisin ääntä enkä itse hallinnut jäseniäni ollenkaan. Ne vaan heilui niin kuin ääni käski, en voinut sille mitään, hän muistelee.
- Sain hyvin apua ja tuli paremmat ajat, Touko kiittelee.
Nykyään hänellä käy tukena kotihoito. Kotihoidosta hänen luonaan käydään kaksi kertaa päivässä:
- Sieltä käydään vielä myöhään illalla ennen nukkumaan menoa auttamassa tuon uniapnealaitteen kanssa, Touko kertoo.
Toukolla todettiin jokin aika sitten imusolmukesyöpä:
- Menin lääkäriin, kun kurkussa tuntui koko ajan siltä kuin siellä olisi sellainen mansikan kara. Sitä sitten tutkittiin ja löydettiin se syöpä, hän toteaa rauhallisesti.
Touko on peruspostitiivinen ja uskoo, että lääkärit hoitavat hänet kyllä:
- Minulla ei ole mitään hätää tässä elämässä, hän hymyilee ja jatkaa:
- Sairautta en edes huomaa. Minulla ei ole kovin pahoja oireita, niin en ole osannut sitä niin pelätäkään.
Kortittakin voi harrastaa autoja – isoja ja pieniä
- Sain veljeltäni joululahjaksi auton, Touko ilmoittaa ja naurahtaa sitten heti perään, että näin vaikkei hänellä ole ajokorttiakaan.
- Pesen ja vahaan sitä. Monet mun kaverit ajaa sillä ja kuskailee mua. Yksi mun kaveri laittaa erityisesti noita vanhoja autoja ja olen ollut siinä mukana. Tuttua puuhaa mulle siis jo aiemmin. Se on tosi kivaa ajanvietettä.
Touko myös kerää autojen pienoismalleja:
- Semmoisia metallisia. Minulla on niitä noin 70. Ne on ihan katselua varten. Mulla on vähän semmoinen intohimo noihin pienoismalliautoihin, hän kertoo.
- Ja taitaa mun rahatkin niihin välillä mennä. Mulla on pari kalliimpaakin sellaista, noin sadan euron arvoisia.
Touko pitää myös urheilusta:
- Katsojana. Olen penkkiurheilija ja erityisesti tykkään jääkiekosta. Suosikkijoukkoni on Ilves, vaikka välillä on täällä Taimissakin parempi olla sanomatta sitä, hän naureskelee pilke silmäkulmassaan.
