teksti: ritva@taimiry.fi
Tampereella hoitojonot ovat pitkät lähes kaikissa palveluissa, eikä mielenterveyspalvelut ole poikkeus. Taloudellinen tilanne, hyvinvointialueuudistus ja palveluiden resurssien supistukset ovat vaikeuttaneet avun saamista entisestään.
Mutta kuinka vaikeaa hoitoon pääsy todella on? Ja kuinka kauan jonossa joutuu odottamaan? Tässä on Jaacon tarina – hänen matkansa avun hakemisesta oikean diagnoosin ja hoidon löytämiseen. Hänen jonottamisensa kesti kaksi vuotta, mutta sinä aikana asiat alkoivat lopulta kääntyä parempaan suntaan.
Ensimmäiset askeleet avun hakemiseen
Vuonna 2022 Jaaco oli henkisesti todella huonossa kunnossa. Hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia ja hän ei kyennyt juuri nukkumaan.
Hän jaksoi kuitenkin soittaa Tays:iin psykiatriselle puolelle ja pääsi arviointikäynnille.
– Siellä alettiin kartoittaa tilannettani ja selvittää, mikä minua vaivaa. Tapasin ensin psykiatrisen sairaanhoitajan ja sen jälkeen lääkärin, Jaaco kertoo.
Hän sai kahden kuukauden jakson, jonka aikana hän tapasi sairaanhoitajan kahdesti kuukaudessa ja lääkärin viisi kertaa vuoden aikana.
– Lääkärien ja sairaanhoitajan tapaamisten välillä oli kuukausien taukoja. Tapasin yhteensä neljä eri lääkäriä, ja jokaisen kanssa jouduin aloittamaan alusta – kertomaan oireeni aina uudestaan ja uudestaan, hän muistelee.
Ensimmäinen lääkäri epäili, että oireet jotuu ADHD:sta, mutta Jaaco ei ollut vakuuttunut.
– Sanoin, että jotain muuta tässä on oltava, oireet olivat liian pahat. Lääkäri ehdotti lääkitystä, mutta en halunnut heti tarttua siihen. Koin itselleni elintärkeäksi sen, että pääsen puhumaan ja purkamaan näitä asioita. Pelkät lääkkeet ei sitä korvaisi.
Lääkekokeilut ja pitkä odotus
Vuotta myöhemmin Jaaco soitti Akuuttipsykiatrian poliklinikalle. Hän oli saanut numeron siltä varalta, että tarvitsisi jatkohoitoa. Tällä kertaa hän oli valmis kokeilemaan lääkitystä.
– Kokeiltiin neljää eri lääkettä, mutta kaikista tuli hirveitä haittavaikutuksia: unettomuutta, painajaisia, ruokahaluttomuutta ja levottomat jalat.
Lopulta viides lääke sopi, ja sitä hän käyttää edelleen.
– En usko, että luovun siitä koskaan. Ilman lääkettä elämästä ei tulisi mitään.
Oikean lääkityksen löytyminen edellytti kuitenkin oikeaa diagnoosia.
– Kesti kauan saada kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. Useimmat lääkärit eivät uskoneet siihen, koska en esimerkiksi tuhlannut rahaa. Minun hypomanian oireeni olivat "kevyempiä" – en sotkenut raha-asioitani, mutta ylisuoritin liikunnassa ja elin ylikierroksilla.
Lopulta Jaaco pääsi jonoon Mielialahäiriöpoliklinikalle. Hän odotti siellä yli kaksi vuotta.
– Kun aika vihdoin tuli tammikuussa 2025, en edes muistanut, mikä paikka se oli. Soitin sinne, ja työntekijäkin totesi, että olen ollut jonossa kaksi vuotta. Jonot ovat kuulemma aivan hirveät.
Jaaco päätti luopua jonopaikastaan.
– Toivottavasti se meni jollekin, joka sitä tarvitsee enemmän, hän huokaa.
Tänään elämä näyttää valoisammalta
Tällä hetkellä Jaaco voi hyvin. Hän työskentelee ohjaajana Taimi ry:ssä Paikka auki -hankkeen rahoituksella.
– Oikea lääkitys vie ääripäät pois. Työn tuoma rutiini tuo tasapainoa ja onnistumisen kokemuksia. Masennus ei jää päälle, vaan pystyn toimimaan. En ole vuosiin elänyt näin rutiininomaista elämää, enkä voinut näin hyvin, hän summaa.
Jaaco kokee työnsä merkityksellisenä.
- Koen olevani oikealla alalla ja tunnen, että teen työtä, jolla on merkitystä. Töihin tuleminen aamuisin on suorastaan palkitsevaa, teen täällä oikeita asioita. Koen, että läsnäolollani pääsen vähentämään ihmisten yksinäisyyden tunnetta, hän luettelee ja lisää vielä hymyillen:
- Ja työyhteisö on mielestäni täydellinen.
Hän haluaa kertoa tämän siksikin, jotta muutkin näkisivät, että ns. "normaali elämä" ja työn tekeminen mielenterveyshäiriön kanssa on mahdollista – kunhan saa oikean hoidon ja lääkityksen.
Tulevaisuus on avoin – ja täynnä mahdollisuuksia
Jaacon työ Taimilla on määräaikainen ja päättyy kesällä. Sen jälkeen maailma kutsuu.
– Suunnitelmissani on lähteä pidemmälle reissulle, ainakin kahdeksi vuodeksi. Kohteina ovat Nepal, Kambodža, Japani, Laos, Thaimaa ja Uusi-Seelanti. Reppureissaan ja varmaan teen töitäkin välillä.
Matkustaminen lääkityksen kanssa tuo omat haasteensa.
– Käyttämäni lääke on aika uusi, eikä sitä ole saatavilla kaikkialla. Joihinkin maihin sitä saa viedä vain sen verran kuin aikoo siellä olla.
Silti Jaaco suhtautuu tulevaan luottavaisesti. Elämä kantaa ja hän on opetellut pärjäämään.
