ritva@taimiry.fi
Julkaistu aiemmin julkaisussa Verkossa Kipunoi 4-21
Miten voi eheytyä, jos lapsuus on ollut rankkaa ja on tullut torjutuksi emotionaalisesti käytännöllisesti katsoen aina? Tämän asian kanssa Lissu on joutunut kamppailemaan koko elämänsä. Hän sairastui psyykkisesti jo nuorena. Kaikki tunteet, joita hänellä oli, olivat varastossa syvällä ja sairastuttivat mielen.
Lissusta tuli 19-vuotiaana yksinhuoltajaäiti. Lapsen menettämisen pelko oli todella suuri:
- Tiesin, että jos tyttö viedään minulta pois tämän sairauden takia, sitten minulla ei ole enää mitään.
Omat lapsuuden kokemukset, oma kasvatus, olivat olleet niin kovia, että hän haki kasvatuksesta kirjoitetuista kirjoista tukea lapsen kanssa olemiseen.
- Minun kasvatukseni oli lähinnä piiska. Lukemisen lisäksi aloin miettiä, miten olisin halunnut itseäni lapsena kohdellun. Kohtelin lastani niin ja se eheytti omaa sisintäni samalla. Rajoja lapsi tarvitsee ja kovasti mietin, miten niitä osaan asettaa hyvällä tavalla, hän muistelee ja jatkaa:
- Meillä meni onneksi kaikki hyvin. Murkkuikäkin. Minulla oli sellainen sääntö, että jos ovi lentää kovalla paukutuksella kiinni, se on aina markka pois viikkorahasta. Ovi oli täyspuuta, joten sen kiinni heittäminen oli aika raskasta, hän muistelee.
- Sakko toimi, ei kyllä montaa kertaa tarvinnut markkaa pidättää. Hän oli aika helppo lapsi, Lissu jatkaa.
Nyt tyttärellä on jo oma perhe ja he näkevät toisiaan kerran viikossa:
- Asumme aika lähekkäin, Lissu kertoo.
Tukahdutetut tunteet alkoivat purkautua
Ensimmäisen psykoosin Lissu sai 25-vuotiaana.
- Minulla oli silloin seurustelusuhde ja jostakin syystä suhde, ja tunteet sen aikana saivat aikaiseksi sen, että kaikki padot aukesivat ja psykoosi iski. Hakeuduin hoitoon. Lapseni aloitti silloin koulun ja hän oli hoitoni ajan kaksi kuukautta perhetukikeskuksessa, Lissu kertoo.
- Lapselle se oli kova kokemus, hän on siitä usein näin kertonut. Kävin häntä kyllä välillä katsomassa pyörällä välillä ihan lääkehuppelissa. Mutta suhteemme säilyi hoitoni ajan, joten kannatti käydä, hän toteaa.
Lissu kävi psykoterapiassa kaksi vuotta. Siellä selvisi joitakin asioita, mutta kaikkein merkityksellisimmäksi terapiaksi elämässään Lissu kokee taideterapian, jossa hän kävi vuoden ajan. Se oli ryhmäterapiaa.
- Se ryhmä voimaannutti minua. Siellä koin tosi paljon. Kerran kuuntelin piirtäessäni toisten juttuja. Ihmisillä oli tosi hurjia ja ankeita juttuja kerrottavana. Tunsin, etten niitä haluaisi kuulla. Ja kun tuli minun vuoroni puhua sanoinkin ääneen, että en haluaisi kuulla noita tarinoita. Mitä tapahtui? Kaikki alkoi taputtaa ja hihkua: Hyvä Lissu! Se oli todella hienoa, voimaannuttavaa. Sain sanoa, pystyin sanomaan, mitä oikeasti tunsin ja ajattelin!
Psykoterapian jälkeen Lissu löysi itkun. Hän laittoi tyttönsä kouluun ja istui pöydän ääreen itkemään:
- Itkin oikein kunnolla ainakin puoli tuntia. Se auttoi asioiden, mielen ja tunteiden purkamisessa, hän kertoo.
Taideterapiassa hän löysi itseänsä:
- Siinä piirtäessäni pääsin sinne kolmevuotiaan Lissun tasolle. Muistan, kun kolmivuotiaana itkin, eikä kukaan välittänyt eikä nähnyt minua silloin. Päätin, etten enää ikinä itke, mutta sisäisesti itkin koko ajan. Kun piirsin siellä taideterapiassa, päätin etten koskaan enää hylkää itseäni. Kolmivuotiaana minun oli pakko, että pystyin elämään. Nyt ei enää ole.
Vaikea äitisuhde
Lissu kertoo, että hänen äitinsä oli narsisti:
- Olin ensimmäinen tyttö ja jouduin kärsimään eniten äitini käyttäytymisestä. Olen joutunut lukemaan monta kirjaa ja tekemään paljon työtä, että se viha ja suru on lähtenyt minusta. Minun tieni kasvaa naiseksi oli todella pitkä.
Hän mainitsee lukemikseen kirjoiksi esimerkiksi ”Enkö ole koskaan tarpeeksi hyvä” ja ”Nainen ja viha”.
- Äiti oli myös hyvin mustasukkainen. Jos isä antoi minulle jotain huomiota, äitini joutui raivon valtaan ja sanoi asioita, joita minun on ollut vaikea ymmärtää ja antaa anteeksi, hän kertoo.
Hän hyväksyi lopulta äitisuhteensa. Hän hyväksyi, ettei voinut äitinsä käyttäytymiselle tai toimille mitään:
- Käänsin konkreettisesti sille asialle selkäni ja päätin pitää huolta siitä pienestä Lissusta, josta kukaan ei ollut ennen huolta pitänyt, hän toteaa.
Mutta Lissu oli se, joka hoiti äitiänsä loppuun asti:
- Äidillä oli syöpä ja yhdessä isän kanssa teimme saattohoitoa. Kuolinvuoteella äiti lopulta myönsi ja pyysi anteeksi. Se tuntui kyllä ihanalta, hän myönsi.
Liikuntaa – mutta kohtuudella
Lissu harrastaa liikuntaa. Hän käy myös Taimin ryhmissä:
- Taimin ryhmät ovat valtavan voimaannuttavia ja monipuolisia. Ne tuo päiville ohjelmaa. Liikunnan kanssa minun on kuitenkin oltava varuillani, ettei mene hypomanian puolella, hän kertoo.
Viitisen vuotta sitten näin kävi. Hän esimerkiksi lähti tuosta vain 134 km:n Pirkan pyöräilyyn ihan tavallisella pyörällä:
- Veljeni ja hänen vaimonsa tulivat mukaan kilpapyörillä ja heillä oli nopeusmittarit pyörissään. Niistä näki, että alamäissä mentiin välillä yli 50 km/tunnissa vauhtia. Se oli kyllä hurja matka, mutta perille pääsin, hän naurahtaa.
- Kerran sain päähäni lähteä kaverin luo pyörällä. Hän asuu Hämeenkyrössä. Sinne ja takaisin polkaisin parissa päivässä.
Sittemmin Lissu on kehittänyt itselleen viikko-ohjelman: maanantaisin ja tiistaisin hän tekee hikitreenejä, keskiviikkona lepopäivä, loppuviikosta sitten rauhallisempaa liikuntaa.
- Viikonloppuna saatan sitten vaikka sauvakävellä, hän kertoo.
Lissu on saanut painoaan alaspäin:
- Tästä lääkityksestä huolimatta sain 20 kiloa painostani pois. Lääkärikin sitä ihmetteli. Mutta liikuntaa kohtuudella ja ruokavaliomuutokset ovat toimineet minulla. Minulle esimerkiksi toimii sellainen, että syön aina leipää ruuan kanssa, ruisleipää yleensä, mutta en laita sen päälle mitään, hän sanoo.
Hän syö myös paljon proteiinia, esimerkiksi rahkaa.
- Minulla oli painonvartijoiden pisteytyssysteemi käytössä, sitä käytin tukena ja välillä palaan niihin, jos haluan pudottaa painoani.
Kaikista tärkein on terveys
Lissu kertoo, että hän nykyään tunnistaa heti, jos psykoottiset oireet alkavat tulla:
- Niihin pitää reagoida heti ja hakea apua. Minä laitan oireet ylös paperille, silloin tiedän, missä mennään. Kun luen niitä siitä paperilta, tunnistan oireet.
- Olen aina osannut hakea apua, kun sitä tarvitsen, hän sanoo.
Lissun elämässä on paljon hyvää, joista hän iloitsee:
- Tytär, hänen perheensä ja usko ovat minulle elämässäni kaikkein parasta. Ja kaikkein tärkein on terveys. Terveys on ihan ykkönen, jos voin hyvin, osaan nauttia elämästä, hän listaa.
Omista terveistä päivistä iloitseminen kaikista oireista, vahvoista lääkityksistä ja ajoittaisista psykoottisista jaksoista huolimatta on upea juttu. Elämä kantaa Lissua tänä päivänä vahvasti.
Haastattelumme Lissu kertoi herättäneen paljon ja yksi niistä oli seuraava runo, jonka saamme julkaista tässä:
Perhonen
Lennän kuin
perhonen
hennoin siivin
Näetkö minut?
Laskeudun olallesi
Sinä huitaiset
minut pois kädelläsi
Ai, se sattui
Olin kuolla tuskaani
Mutta uskalsin
lähestyä sinua
uudelleen
Tällä kertaa
laskeuduin sinun
sydämeesi
Sinä huomasit
minut
Annoit minun
laskeutua sydämeesi
Huomasin, siellä
olikin minua vastassa
toinen perhonen
Ystävä löysi ystävän
