teksti: Sunika
Moi – Taimin työharjoittelija, Sunika, tässä!
Opintojeni harjoittelujakso on tulossa päätökseensä. Nyt on aika perata hieman kokemuksiani niin kuluneelta harjoittelulta kuin reitistäni kohti näitä opintoja.
Opiskelen Humanistisessa ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogiksi eli eräänlaiseksi järjestö- ja nuorisotyön asiantuntijaksi. Aiemmalta koulutukseltani olen vaatetusompelija. Muun muassa tekstiilialan kaupallisuus, materialistisuus ja hektisyys ajoivat minut alanvaihtajaksi.
Ironista on, että nuorempana opiskelemaan hakiessani miltei heitin kolikkoa eri koulutusten väliltä. Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinnon ohella toinen hakuvaihtoehdoistani oli jo tuolloin nuoriso-ohjaajan koulutus.
Olen niin kauan kuin muistan ollut kahden vaiheilla sen suhteen, että haluaisinko tehdä jotain luovaan käsillä tekemiseen keskittyvää vaiko kohdata, tukea ja ohjata ihmisiä työkseni. Vaikka taannoin kolikolta tuntui jäävän vain yksi puoli näkyviin, niin onnekseni nämä kaksi mielenkiinnonkohdettani eivät todellisuudessa ole poissulkeneet toisiaan.
Korjausompelu on luovaa ja palkitsevaa työtä
Muistan vaatetusompelijaopinnoistani, että eräänlainen uhkakuva oli työllistyä “vain” korjausompelijaksi. Ala on kovin yrittäjyyteen keskittynyt ja harva pääsee haaveistaan huolimatta toteuttamaan ompelijana kunnianhimoisimpia visioitaan. Kaikenlaista kilpailemista ja keskinäistä vertailua kaihtaneena en nähnyt itseäni yrittäjänä taistelemassa mittatilaustöiden asiakkaista.
Pääsin opintojen työharjoittelupaikoissa työstämään asuja teatterilavoille, Pariisin muotiviikoille sekä erääseen lehteen kansikuvaa myöden. Valmistuttuani kuitenkin havaitsin korjausompelun parissa sen, että korjaustyöthän vaativat paljon enemmän luovuutta kuin mitä alusta asti valmistettavat vaatteet.
On kinkkisempää muuttaa tai korjata yksilöllistä valmisvaatetta kuin valmistaa vaate lineaarisesti alusta loppuun ennalta tietämänsä kaavan ja mitoittamiensa materiaalien mukaisesti. Punnitset, että millaisin ratkaisuin palvelet parhaiten siihen pukeutuvaa asiakasta sekä kunnioitat alkuperäistä tuotetta. Käytetyllä vaatteella on aina tarina kerrottavanaan ja siinä piileekin korjausompelun kiinnostavuus ja palkitsevuus.
Uupumus kaupallisuuteen avasi uuden suunnan
Vaan kuten sanottua, niin en kokenut olevani riittävän yrittäjähenkinen raivatakseni uraa ompelijana, vaikka löysinkin lopulta merkitystä ja mielekkyyttä “pelkästä” korjausompelusta.
Vaihtoehdoksi jäivät myyjäntyöt, jotka vähänkään sivusivat tekstiilialaa. Jokainen myyntityötä tehnyt kuitenkin tietää, mitä kymmenien tai satojen asiakkaiden nopeatempoinen kohtaaminen päällekkäin monien muiden työtehtävien kanssa tekee keholle ja mielelle. Lisäksi on vaikeaa löytää motivaatiota uuden materian ostamiseen kannustamisessa, kun tietoisuus ylikulutuksesta on maailmanlaajuisesti kasvanut.
Jäädessäni sitten viimeisimmästä työpaikastani yt-neuvotteluiden seurauksena työttömäksi haaveeni kohdata ihmisiä muissa kuin lyhyiden ostotapahtumien merkeissä saivat jälleen kipinää. Kiinnostukseni erilaisia tarinoita kohtaan kun ei tosiaan ole rajoittunut vain vaatteisiin ja muihin esineisiin.
Taimi on luonnollinen paikka harjoittelulle
Yhteisöpedagogin koulutukseen hakeutuessani minulle oli jo melko selvää, että mielenterveystyötä tekevät sosiaali- ja terveysalan järjestöt ovat niitä, jotka minua tulevaisuuden työllistäjinä kiinnostavat.
Tämän vuoksi Taimi ry tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta työharjoittelupaikaksi. Taimilla ymmärretään toiminnallisuuden, harrastamisen ja rutiinien merkitys hyvinvoinnin tukemisessa ja itselleni rakkaiden harrastusten kuten käsitöiden, kuvataiteen, kirjoittamisen ja joogan näkyminen ryhmätarjonnassa ilahduttavat.
Mielestäni on tärkeää, että erilaisia tapoja toteuttaa itseään ja harrastaa mahdollistetaan matalalla kynnyksellä eritaustaisille ja -lähtöisille ihmisille. Vaikka pieniä yhdistyksiä ja suuria järjestöjä löytyy lukemattomia erilaisia, niin nähdäkseni koko kenttää läpi leikkaa kansalaislähtöisyys ja tarve vaikuttaa johonkin.
Järjestötyön arvot tuntuvat omilta
Ompelijana onnistuin löytämään korjaustöistä luovuutta edellyttävää ongelmanratkaisua sekä mekaanista käsillä tekemistä syvempää dialogisuutta minun ja jollekin tärkeän vaatteen välille. Löysin myös tavan osaltani vaikuttaa nykyajassa vallitsevaan kertakäyttökulttuuriin. Etenemismahdollisuudet alalla tuntuivat kuitenkin itselleni liian ahtailta.
Järjestöt ovat taloudellista voittoa tavoittelemattomia toimijoita ja niitä ohjaa tarvelähtöisyys, mikä viehättää minua ja mukailee enemmän omia arvojani. Siinä, missä yritykset lähtökohtaisesti kilpailevat keskenään asiakkaista, niin saman alan järjestöt verkostoituvat ja tekevät tiivistä yhteistyötä kohti yhteistä päämäärää.
Harjoittelussani Taimilla olen päässyt todistamaan tätä Pirkanmaan päihde- ja mielenterveysjärjestöjen verkoston PÄMI-päivässä, järjestöleikkauksia vastustavassa “Nyt riittää!”-mielenilmauksessa sekä verkostoitumistapaamisissa ja eri toimijoiden esittäytymisissä.
Persoonaani on aina lukeutunut parempaan maailmaan uskova aktivisti. Kokemukseni Taimilla on lujittanut käsitystäni siitä, että siitä tulee olemaan paljon hyötyä työssä järjestäytyneen kansalaisvaikuttamisen parissa.
