teksti ja kuva: ritva@taimiry.fi
Kun joku koskettaa sinua lempeästi, turvallisesti, kunnioittavasti, tapahtuu jotain, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Keho tunnistaa, vaikka mieli ei ehtisi mukaan. Pienikin kosketus voi sanoa: “Olet olemassa. Sinä kuulut tänne. Sinusta välitetään.”
Kosketus on yksi vanhimmista tavoistamme kommunikoida. Ennen sanoja oli syli, iho ja lämpö. Syntymästämme saakka tarvitsemme kosketusta kasvaaksemme, mutta myös aikuinen tarvitsee sitä säilyäkseen eheänä. Silti moni meistä elää kosketusköyhyydessä: harva halaa, vielä harvempi tulee hellästi silitetyksi.
Kulttuurimme suhtautuu kosketukseen varauksella. Suomessa yksityinen tila on melkeinpä pyhä, ja koskettaminen vaatii usein erityisen syyn. Siksi se voikin olla sitä merkityksellisempi. Meidän eleemme ovat pieniä, mutta ne voivat kantaa tärkeää viestiä: olen tässä sinua varten.
Saanko koskettaa?
Siinä missä eteläeurooppalainen ystävä tervehtii suudellen molemmille poskille, suomalainen saattaa pysytellä turvavälin mitan päässä ja nyökätä kohteliaasti. Meillä kosketus ei välttämättä kuulu arjen rutiiniin.
Silti mekin kosketamme, vaikkemme aina tietoisesti. Istumme vieri vieressä linja-autossa tai jopa saunassa, saatamme auttaa tarvitsevaa vaikkapa kadun yli ja vielä kädestä pitäen. Meillä kosketus on tavallaan hiljaisempaa, mutta kun se tapahtuu, sen merkitys voi olla todella syvä.
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tämä ero voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Siellä, missä halaus on lämmin tapa toivottaa hyvää huomenta, se voikin täällä tuntua liian tungettelevalta. Toisinaan halu olla ystävällinen voi ylittää toisen ihmisen rajan.
Kosketus ei ole vain ihon kohtaamista, vaan kulttuurisesti ladattua viestintää. Se kertoo meistä, yhteisöistämme ja siitä, mitä pidämme sopivana. Juuri siksi sen mukana kulkee myös vastuu.
Entä jos en halua tulla kosketetuksi?
Kosketuksen kaipuusta puhuminen on tärkeää. Yhtä tärkeää on tunnistaa, että kaikki eivät koe fyysistä kosketusta miellyttävänä. Jollekin se voi olla ahdistava, hämmentävä tai ylivoimainen kokemus. Taustalla voi olla trauma, neurokirjoja tai yksinkertaisesti omat rajat ja tottumukset.
On hyvä muistaa, että kosketuksen välttely ei ole kylmyyttä. Se voi olla rajojen puolustamista. Kunnioitus näkyy siinä, että emme ota kontaktia toisen kehoon vain tavan vuoksi. Sen sijaan voimme osoittaa läsnäoloa monin muin tavoin: katseella, kuuntelemalla, sanoilla, eleillä.
Turvallinen yhteys ei synny vain kosketuksesta, vaan ennen kaikkea siitä, että toinen tuntee olonsa hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Ilman painetta olla kehollisesti läsnä. Siksi paras kysymys ei aina ole "Halataanko?" vaan vaikkapa "Haluatko, että olen tässä?".
Kosketuksen kaipuu
Kosketuksen kaipuu ei ole heikkous. Se on inhimillinen tarve, joka kertoo halusta kuulua ja tulla nähdyksi. Kaikki meistä eivät elä suhteessa, eikä kaikilla ole läheisiä ihmisiä ympärillään arjessa. Keho voi kantaa kaipuuta kosketukseen. Sen voi tuntea fyysisesti, jopa kipuna, levottomuutena tai tunteena irrallisuudesta.
Onneksi yhteyttä voi luoda monella tavalla:
- Lemmikit tarjoavat jatkuvaa ja ehdotonta läheisyyttä.
- Luonto on hiljainen syli. Puun runkoon nojaaminen tai veden äärellä oleminen voi tuoda maadoittavaa tunnetta.
- Itsekosketus, esimerkiksi käsi omalla rinnalla, kasvojen tai jalkojen hierominen lempeästi tai lämmin peitto kehon ympärillä.
- Hoivakosketus (sairaanhoito, erilaiset kosketushoidot, esimerkiksi hieronnat, käsihoidot, kasvohoidot, kampaaja ym.) voi olla tärkeä silta tunneyhteyden ja kehotietoisuuden välille.
- Yhteys syntyy ennen kaikkea kohtaamisesta. Ei siitä, mitä teemme, vaan siitä, miltä yhdessäolo tuntuu.
Pieniä eleitä, suuria vaikutuksia
- Aina ei tarvitse halata. Toisinaan pienin ele voi kantaa suurinta tunnetta. Hienovarainen kosketus voi olla syvä viesti:
- Olkapäälle laskettu käsi lohdutuksena tai rohkaisuna.
- Selän kevyt kosketus ohjattaessa jonnekin tai turvaa antaessa.
- Hiuksien silittäminen ystävälle, lapselle, kumppanille.
- Käden puristus tilanteessa, jossa sanat eivät riitä.
Kosketus on yksi tapa sanoa: olet minulle tärkeä. Sen ei tarvitse olla suurta, kun se on aitoa. Mutta yhtä lailla merkityksellisiä voivat olla myös:
- Katse, joka pysähtyy toiseen
- Läsnäolo, joka ei kiirehdi pois
- Sana, joka tavoittaa toisen
Oikeus tulla kosketetuksi, oikeus olla rauhassa
Kosketus voi olla lohduttava, lämmin, yhteyttä luova. Mutta se voi myös olla liian aikainen, liian voimakas, liian oletettu.
Hyväksyvä, kunnioittava kosketus ei oleta, vaan kuuntelee. Se ei ota, vaan antaa. Se syntyy siitä hetkestä, kun kaksi ihmistä pysähtyy toistensa äärelle, sallivat tilan ja yhteyden samanaikaisesti.
Kosketuksen kauneus ei piile vain fyysisessä kontaktissa, vaan siinä, mitä se meissä herättää: rauhaa, turvaa, muistutusta siitä, että emme ole yksin. Meillä on oikeus tulla näkyväksi. Tai olla rauhassa, jos niin valitsemme.
Lopulta kosketus on yksi tapa olla ihminen toiselle. Lempeä, hienovarainen, voimakas. Silloin, kun sen aika on.
