teksti: ritva@taimiry.fi
kuva: pixabay
Viha on tunne, jota ei aina ole lupa näyttää, tai edes tuntea. Meitä on opetettu olemaan ymmärtäväisiä, joustavia ja kilttejä. Vihasta pitäisi päästää irti ja jatkaa eteenpäin.
Mutta se on olemassa ja se nousee sieltä jollakin lailla. Usein juuri silloin, kun jokin raja on ”viimeisen” kerran ylitetty, oma tarve sivuutettu tai ikävä, epäreilu tilanne on jatkunut liian pitkään. Käsittelemätön ja tukahdutettu viha saa meidät oireilemaan.
Viha ei synny tyhjästä
Viha ei ole merkki pahasta ihmisestä tai epäonnistumisesta tunnetaitojen kanssa. Usein se on viesti. Se kertoo, että jokin ei ole ollut oikein tai että olemme antaneet liikaa periksi, ottaneet vastaan epäreilua kohtaloa, kestäneet liikaa.
Moni pelkää vihaa, koska se yhdistetään räjähtämiseen tai hallinnan menettämiseen tai jopa toisen satuttamiseen. Todellisuudessa suurin kuorma syntyy usein silloin, kun vihaa ei saa tuntea lainkaan. Vaikka se työnnetään syrjään, se ei katoa. Se kalvaa mielessä, saa voimaan henkisesti pahoin ja tuo kehollisia ongelmia.
Kehossa viha voi tuntua jännityksenä, kipuina, levottomuutena, univaikeuksina tai jatkuvana väsymyksenä. Hermosto on ylivirittyneessä tilassa, ikään kuin odottamassa seuraavaa rajanylitystä. Keho ei uskalla rauhoittua, koska ihminen on varautunut koko ajan. Ja ehkä yrittää torjua vihaansa.
Tätä on myös tutkittu fysiologisesti. Viha aktivoi kehon "taistele tai pakene" -reaktion. Se vapauttaen adrenaliinia lisämunuaisista. Sydämen tahti kiihtyy, verenpaine nousee sekä verisuonet supistuvat ja veri suuntaa lihaksiin. Keho valmistautuu voimakkaaseen reaktioon: ihminen voi vapista rajustikin, mieli on voimakkaassa kuohahduksen tunteessa. Pitkäaikainen viha ja adrenaliinipiikit kuormittavat sydäntä.
Vihan salliminen ei tarkoita sen varassa toimimista. Se tarkoittaa pysähtymistä tunteen äärelle ja kysymistä itseltään: Mitä tämä tunne yrittää kertoa? Mikä minussa on jäänyt ilman huomiota?
Kun viha saa tulla näkyväksi turvallisesti, se alkaa usein muuttua. Sen alta paljastuu monesti surua, pettymystä, uupumusta tai tarve tulla kohdatuksi.
Viha voi olla myös vahingoittavaa
Viha on vahingollista silloin, kun se ei enää suojele vaan satuttaa, muita tai itseä. Kun viha purkautuu hallitsemattomasti, ihminen jää kiinni koston ajatuksiin tai kääntyy sisäänpäin tukahdutettuna.
Vihan tunteessa voi menettää yhteyden siihen, mitä viha alun perin yritti puolustaa. Tällöin se voi näkyä aggressiona, kehon oireina, itsesyytöksinä tai vetäytymisenä, sumentaa ajattelua ja kuormittaa ihmissuhteita.
Usein tällaisen vihan alla on jotakin haurasta ja tärkeää. Se voi olla pelkoa, turvattomuutta tai surua, joka kaipaisi tulla huomioiduksi.
Viha on siis hyvä käsitellä heti yhtenä tavallisena tunteena, kun se ilmenee.
Ja mitä sitten sen jälkeen?
Kun vihaa ei tarvitse enää torjua, siihen sitoutunut energia vapautuu. Syntyy tilaa hengittää vapaammin. Rajat selkeytyvät. Keho voi laskea kierroksia. Hermosto saa viestin siitä, että nyt on lupa rauhoittua
Kaikki tunteet saavat olla olemassa, myös ne epämukavat. Sillä vasta silloin, kun lakkaamme taistelemasta itseämme vastaan, todellinen toipuminen ja hyvinvointi voivat alkaa. Vihakin voi olla alku matkalle kohti myötätuntoa itseä kohtaan.
Ehkä tärkeämpi kysymys kuin saako vihata onkin: Uskallanko kuunnella itseäni silloinkin, kun tunne ei ole helppo?
Siitä alkaa lempeämpi ja rehellisempi yhteys omaan itseen.
Täältä voit lukea lisää:
https://www.iltalehti.fi/sydan/a/39bdd19c-6bef-4a56-90e8-c03a8525cd5f
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pedagogi-patoutunut-viha-voi-ilmeta-erilaisina-oireina/4810586
