Lukiolaisen kokemuksia viikon tutustumisjaksosta Taimin toimintaan:
On kaunis toukokuinen aamupäivä, jollaisena tekisi mieli mennä kukkaiselle niitylle ihailemaan perhosten tanssia kevyessä tuulenvireessä.
Taimin tiloihin eivät alkavan kesän äänet kuulu, mutta oven auetessa kellon lyödessä yksitoista, vakiokäyjät saapuvat ja tervehtivät henkilökuntaa tuttavallisesti. Kävijät käyvät kaikkien tervehtimisen jälkeen istumaan ja alkavat terhakkaasti vaihtamaan kuulumisia.
Huomatessaan vieraat kasvot he innokkaasti alkavat tutustumaan uuteen harjoittelijaan. Ilmapiirissä on aidosti aistittavissa kohonnut onnellisuus ja ystävyys, jollaista on hankala löytää muualta. Useasti Taimin kävijät ovat minullekin tokaisseet, että järjestö on heille elämässä ollut suuri apu, monesti jopa suurin apu. Eräskin kävijä kertoi, että ”Taimi on minulle ollut elämäni valo”.
Ilmapiirissä tosin on aistittavissa myös synkkyyttä. Välillä sohvapöydän yli välitetään myös tuohtuneita kommentteja maailman kurjasta tilanteesta sekä ongelmista elämässä. Tilanteessa voi vain kiittää, että synkemmillekin jutuille on tilaa ja riittävästi sympaattista yleisöä. Monille täältä löytyy ainoa luotettava keskusteluseura ja se on tärkeää.
Aikojen epävarmuus huolettaa minuakin. Miten käy Taimin jos rahoitus hiipuu. Mitä tapahtuu vanhoille sohville, joissa vaihdetaan kuulumisia ja murheita kuin oravannahkoja rautakaudella? Mistä saadaan multaa ja vettä hoitamiini huonekasveihin? Mihin eläköityvät lauta- ja korttipelit, jotka meitä täällä ovat niin viihdyttäneet? Mistä saadaan virtaa ruokaryhmän uuniin tai musiikkiryhmän sähkökitaroihin? Mitä käy kaikille niille maan ja taivaan välissä kulkeville, joille tämä paikka on koti?
kuva:pixabay