Vapauden, ilon ja kohtaamisten Tarja 

toimisto
12.11.25 9:34 - Comment(s)

teksti ja kuva kohtaamispaikassa: ritva@taimiry.fi

avantouintikuva: Tarja


Tarja on yksi Taimin uusimmista vapaaehtoisista. Hän löysi Taimin Eteläpuiston joogavenyttelyssä kesällä 2024. Pian hän huomasi somessa ilmoituksen vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille ja tuli mukaan infoon. 

– Aika nopeasti innostuin ja päätin tulla mukaan vapaaehtoiseksi kohtaamispaikkaan, hän kertoo. 

Tarjalle Ruusantalo oli entuudestaan tuttu paikka. Hän asui aikanaan vastapäisessä talossa ja kävi silloin tällöin lounaalla ja kahvilla silloisessa kahvilassamme. 

Vapaaehtoistyöstä hän kiinnostui tullessaan elämässään uudenlaiseen vaiheeseen ja huomasi, että nyt on oikea aika vapaaehtoistyölle 

– Tuli vahva tunne, että tässä on jotain minua varten. Olen jäänyt työelämästä pois, ja kun viikonlopuille tuli aikaa, syntyi tilaa uudenlaiselle tekemiselle, Tarja sanoo. 

 

Työelämän jälkeen aktiivinen arki jatkuu 

 

Hotelli-, myynti- ja markkinointialalla työskennellyt Tarja kertoo hakevansa elämäänsä sopivaa tasapainoa: 

– Pyrin siihen, että viikossa on sopivasti työtä tai vapaaehtoistyötä, harrastuksia, liikuntaa, ystäviä ja läheisiä. Suunnittelen arkea niin, että kaikkea on sopivassa suhteessa. 

Harrastuksistaan Tarja kertoo käyneensä GoGo -liikuntakeskuksessa vuodesta 1990, se sijaitsi sopivasti samassa rakennuksessa kuin silloinen työpaikka.  

- Aloitin tänä syksynä myös koripallon 45 vuoden jälkeen ja se on sopivan hikistä vastapainoa muille harrastuksille. Ja vesi on minun elementtini. Uin Mältinrannassa kesät-talvet ja käyn usein myös uimahallissa. 

Kulttuuri on toinen suuri intohimo: 

– Teatteri on rakkain. Olen mukana harrastajateatteri Valiokunnassa, nyt jo neljättä vuotta. Käyn katsomassa esityksiä paljon, joskus jopa parikin kertaa viikossa. Myös taidenäyttelyt vetävät puoleensa. Viimeksi kävin Tallinnassa museokierroksella. 

 

”Ihanaa olla vain osallistujana” 

 

Tarja on myös Martta ja on aiemmin toiminut erilaisissa luottamustehtävissä, myös omassa ammattiosastossa.  

– Vanhempien sairastaessa aika ei riittänyt kaikkeen, joten jäin pois vastuutehtävistä. Nyt on ihanaa olla ”vain” osallistujana. 

Tarja sai olla vanhempiensa rinnalla loppuun asti. 

– Uskon, että he ovat yhdessä jossain ja katselevat meitä täältä.  

Vanhempien lähdön hetkellä läsnäolo oli Tarjalle tärkeä kokemus: 

- Kuolema ei pelota. Näin siinä kuinka elämä täällä vaan päättyi; ei ollut mitään draamaa. Uskon, että elämä jatkuu, vaikkei täällä maan päällä, hän toteaa ja jatkaa: 

- Itse haluan elää niin, että jos elämä päättyisi huomenna, voisin todeta: onpa ollut kaikenlaista ihanaa ja mukavaa. 

 

Vapaus on tärkein arvo 

 

– Vapaus on minulle tärkein asia. Haastan itseäni ja muita kyseenalaistamaan, täytyykö olla tietyntyyppinen ollakseen yhteiskuntakelpoinen. Itse esimerkiksi päätin jo teininä, etten halua lapsia. Ja minulla oli vapaus tehdä se valinta. 

Myös päätös luopua alkoholista on osa tätä vapautta: 

– Lopetin kertaheitolla melkein kolme vuotta sitten. Se ei ollut ongelma, mutta elämä on nyt kirkkaampaa ja energian määrä on entisestäänkin lisääntynyt. 

 

Kohtaamisia ilman suorittamista 

 

Tarja arvostaa sitä, että Taimin kohtaamispaikka on täysin päihteetön. 

– Hotellityössä aikoinaan olin parikymmentä vuotta, myös yövuoroissa, ja tottunut kaikenlaiseen. Myös oman railakkaan menneisyyden vuoksi täysin uudenlaiset kuviot ilahduttavat. Täällä on toisenlaista: rauhallista, lämmintä ja välitöntä kohtaamista. Tämä työ on kaukana suorittamisesta ja on mukavaa, kun ihmiset tulevat tutuiksi ja moikkaillaan kaupungilla. 

– On hienoa, että ihmisillä on paikka, johon tulla. Ei tarvitse kotona yksin omien ajatusten kanssa möllöttää.  Taimi on tärkeä monille, Tarja sanoo. 

 

Espanjaan alkutalven viettoon 

 

Tarjalla on nyt pieni tauko vapaaehtoistyöstä ja edessä on matka Espanjaan. 

– Lähdemme siskon kanssa pariksi kuukaudeksi. Aloitamme Aurinkorannikolta ja jatkamme Itä-rannikolle. Katsomme matkan varrella, minne tie vie. Paljon emme ole etukäteen suunnitelleet, tärkeintä on liikkua ja nauttia. 

Hyvää matkaa Tarjalle! 

Tapaamme Tarjan jälleen ensi vuoden puolella Taimin vapaaehtoistyön merkeissä. 

 

toimisto